22.4.2018

Ajatuksia imetyksestä


Aina välillä sitä jo kirjoittaessaan tietää, että aihe saattaa sohaista mehiläispesää, kirjoittaa siitä sitten miltä kantilta tahansa. Mammapiireissä yksi sellaisista on imetys. Joten eikun sohimaan... Ei vaan, ajattelin kirjata ylös ajatuksista liittyen vain ja ainoastaan omaan imetystaipaleeseeni. Imetykseen liittyy paljon tunnelatausta ja pettymystäkin, etenkin jos se ei onnistu, vaikka sitä toivoisi. Joka tapauksessa oikeasti tärkeintä lapselle on ruoka ja rakkaus, ei se kuinka nuo on toteutettu. Eniten toivoisin, että etenkin äidit katsoisivat toisiaan lempeämmin, kannustaen ja jättäen turhan kyräilyn taakseen.  

Tiitin imetys kesti aikoinaan noin vuoden. Alkutaipale oli haastava, koska ennenaikaisuuden vuoksi bilirubiiniarvot nousivat, jolloin vauva oli vetämättömämpi ja joutui parina päivänä olemaan valohoidossa. Tämä tarkoitti sitä, että aika pois valokaapista oli 20min kerrallaan ja tähän piti saada mahtumaan sekä imetys, lisämaidon hörpytys, syöttöpunnitus ja vaipanvaihto. Tämän jälkeen tissit verillä yritin saada talteen arvokaita maitotippoja seuraavan kerran lisähörpytyksiä varten. Tiiti sai oman maitoni lisäksi myös jonkin verran luovutetta äidinmaitoa. Voi siis kuvitella että rennot imetyshetket olivat siinä vaiheessa utopiaa. Onneksi kotona aika ja läheisyys tsemppasivat maidontuotantoa ja pikkuhiljaa päästiin lisävastikkeestakin eroon. 

Jossain kohtaa Tiiti oli melkoinen rintaraivoaja, omat niskani oli jumissa, jatkuva toisen olo omalla iholla ahdisti ja vaikka mitä muuta, mutta kummasti nuo muistot ovat jo haalenneet ja lähinnä tuosta imetysajasta muistaa niitä hyviä hetkiä. Julki-imetys jäi aika vähille, kun aina oli mahdollista imettää kotona  tai muualla tutussa paikassa ennen ja jälkeen reissujen. Jollain tavalla ajatus siitä ahdisti, uskon että nyt toisella kertaa asia tuntuu luontevammalta. Imetys loppui lopulta Tiitin vähentäessä imetyskerta kerrallaan rinnalla oloa. Samoihin aikoihin alkoi itselläni säännöllinen lääkitys niveltulehduksiin ja vaikka tämän kerrottiin sopivan imettäessäkin lopetin mieluummin imetyksen samalla, kun se muutenkin oli jo vähäistä. 

RaaRaan kohdalla imetys lähti heti käyntiin helpommin, kun saatiin olla koko ajan vieretysten. Sen sijaan yllätyin, kuinka tuskallista maidon nousu ja pakkautuminen ensimmäisellä viikolla olikaan. Edelliskerralla asia hautautui jotenkin sairaalassa kaiken muun tohinan alle, mutta nyt kotona mietin, että millä ihmeellä taistelen läpi ne karmeat imetyskerrat ja hoidan rikkoutuneet rinnanpäät edes siedettävään kuntoon. Pikku hiljaa ongelmat vähenivät ja tätä nykyä imetys sujuu enimmäkseen sen kummemmin miettimättä. Refluksivaivan takia meillä syödään enimmäkseen pystyasennossa masut vastakkain. Olen todella onnellinen, että imetys sujuu ja vauva kasvaa hyvin. Välillä päätään nostaa pienoinen ahdistus siitä, että jos meillä ei pulloa huolitakaan nyt ollenkaan, ja olen vielä pitkään vauvan ainoa ruuanlähde. Yhtä nopeasti kun tuo ajatus tuleekin, se myös hälvenee. Tällä kertaa tämä vauvan kanssa pesiminen on enimmäkseen vaan niin onnellista ja odotettua. Toivon, että pärjäisin nyt nivelten kanssa yhtä pitkään ilman lääkitystä, jotta senkin puolesta saataisiin jatkaa rauhallista imetystaivalta vielä pitkään. 


-heidisusanna


2 kommenttia:

  1. Imetys on kyllä mullakin ollut joka kerta juuri tuollaista ihanan kamalaa😂välillä on ahdistavat se sitovuus, meillä ei oo kukaan huolinut pulloa ollenkaan. Mutta onhan se pienen tuhina siinä rinnalla jotain ihan mahtavaa!
    Toivottavasti saat imettää juuri niin kauan kuin haluat ♡♡

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä melkoista tunteiden ja vaiheiden tasapainottelua. Toivotaan näin. <3 :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3