22.3.2018

Korjaava ja voimaannuttava synnytyskokemus


En tiedä, saanko tätä tekstiä vielä kirjoitettua, kun nyt pään yhä yhtä aikaa sumetessa ja selkiintyessä rakkaushormonipilvessä, nousee kyynel silmään pelkästä ajatuksesta tätä synnytyskertomusta kohtaan. Tässä kirjoittaessani pienet varpaat vielä vähän kaivautuvat pehmeään vatsaröllykääni, siihen, jota ne hetki sitten vielä niin tiiviisti pingottivat sisältä päin. Pieni ylävartalo taas tuhisee jo täyttä unta rinnallani maitoövereiden jälkeen. Minusta on tullut toistamiseen äiti ja tämän korjaavan ja voimauttavan synnytyskokemuksen jaan ilolla. 

Esikoisen synnytyskertomus luettavissa täällä ja synnytystoivelista tähän synnytykseen täältä.



Pikkusisko RaaRaan syntymä


*** SISÄLTÖVAROITUS: Sisältää synnytyksen, yksityiskohtineen. 


18.3.2018 Herätään raskausviikko 40+5 päivään raskaudessa, jonka synnytyksen uskottiin olevan ensimmäisen tapaan tuntuvasti ennenaikainen. Edellispäivänä supistukset ovat jälleen tulleet tiheästi kuuden tunnin ajan hiipuen sitten taas jonnekin, kuten jo niin monena kertana sitä aiemmin. Kahtena edellisiltana ohjelmistoon on otettu, kaikkien muiden jo käytössä olleiden luomukäynnistelykonstien lisäksi, jalkojen akupisteiden painanta. Isosisko Tiiti on äidilläni hoidossa, mutta koska uusi päivä jälleen koittaa ilman maininkeja mistään, lähtee mies hakemaan lasta kotiin. 

14.30 olen pitkälläni sängyssä tarkoituksena lepäillä ennen lapsen kotiintuloa, kun tutut menkkajomosupistelut alkavat. Päätän, etten jaksa niitä nyt yhtään ja haen heti Tens-laitteen alaselkään oloa helpottamaan. 

14.50 tunnen ja kuulen voimakkaan rusahduksen mahasta, ampaisen ylös ja wc:hen. Tämän on pakko olla sitä. Ehdin juuri ja juuri kylppäriin, kun vedet lähtevät menemään. Samalla supistukset tulevat Tensistä läpi. O-ou, soitto miehelle, onko hän jäänyt maalle puuhastelemaan jotain parin tunnin ajomatkan päähän. Onneksi ei, he ovat jo 5min matkan päässä kotoa. 

14.55 Mies ja lapsi kotiutuvat, kun minä hekottelen kylppärissä vesien menosta aiheutunutta hämmennystä. Mies sekoilee auton viemisen kanssa ja hoputtaa lähtöä sairaalaan ja minä naureskelen veden valuessa. Ei tässä nyt minnekään vielä lähetä, rauhoitu. Soitan sairaalaan ja saan varmistuksen ajatukselleni, ei ole kiire, jos kotona pärjäillään. Antibioottiakaan ei tarvita, kun streptokokki b näyte oli negatiivinen. Sovitaan, että käydään illalla näytillä, jos ei olo pakota lähtemään aiemmin. 

15-16 Halitaan ja pusitaan esikoisen kanssa. On ollut kova ikävä. Otan supistuksia vastaan kylppärissä. Päätetään lopulta mennä koko porukka pesulle, kerta muutenkin jo pöhistään kylpyhuoneen samoilla parilla neliöllä. Synnytyksen soittolista laitetaan taustalle soimaan. Tiiti selittää innoissaan viikonlopun kuulumisia. On ihana olla keskellä omaa kotielämää ja tietää, että synnytys on jo koko ajan käynnissä, ihan oikeasti. Supistusten väli on jotain 5 -8 minuutin luokkaa. 


16-17 Jään suihkuun yksin, kun tunnen supistusten tihenevän. Mies tuo avuksi jumpapallon, jota vastaan nojailen. Alaselkään ja vatsalle lasken vuoroin kuumaa, vuoroin kylmää vettä. Huomaan, että molemmat auttavat. Mies ja Tiiti käyvät niin ikään vuoroin tsemppaamassa ja hihkumassa jotain ovelta. Yhtäkkiä tajuan, ettei supistuksissa ole käytännössä kuin ehkä minuutin tauot. Aletaan järjestellä lastenhoitoasioita kiireellä. Mietin, että missä kumman välissä pääsen enää suihkusta pois. Miehen ilmeestä näen, että hän miettii, kuinka nappaa kopin lapsesta siinä suihkun ja olkkarin välimaastossa. Tehdään suunnitelma kuinka hoituu mun kuivaus, Tensin asennus ja edes osa vaatteista päälle noin minuutin aikaikkunassa. Kuin ihmeen kaupalla, myös toteutamme sen.

17 ensimmäinen lapsenhoitaja, ennen pitkänmatkalaisia, saapuu oman lapsensa kanssa, joten päätetään lähteä samantien jaloista pois. Synnytyslaulu murisemiseni voi olla jo pelottavan kuuloista. Niin, ellei satu olemaan esikoisemme, joka on kuunnellut noita murinoita jo viikkotolkulla ja nyt vain pussailee vatsaa ja huutelee vauvalle "heiiii, nyt säää synnnyyyytttt!"

17-17.15 Soitto sairaalaan, että tulossa ollaan. Tervetuloa, sanoo kätilö välittömästi ääneni kuullessaan. Automatka on lyhyt, mutta silti jo yhdessä töyssyssä mietin, että tämä tulee nyt. Tensin BOOST on nopeudella 15. 

17.15 Sisään sairaalaan. Pidän silmiäni kiinni ja päätän, että nyt ei ole kohteliaisuuden aika. Aion säilyttää ihanan synnytyskuplani sairaalaan siirtymisen yli. Etäisesti kuulen, että mies puhuu kätilön kanssa. Meidät ohjataan suoraan saliin, jossa havahdun sen verran, että kysyn ammeesta. Vaihdamme saliin, josta amme on juuri vapautunut. Kätilö ottaa synnytystoivelistani. Käyrää pitäisi ottaa, katson epätoivoisena sänkyä ja kysyn onko pakko olla makuulla? Kätilö sanoo, että voidaan kokeilla onnistuisiko keinutuolissa. Onnistuuhan se onneksi. Tässä kohtaa supistukset ovat napakoita. Olen silmät kiinni, seurana rentosynnytys kurssin affirmaatiot ja mielikuvat. Pyydän miestä hakemaan gua sha kamman, jota painan supistusten tullessa kämmenen ja keinutuolin kahvan väliin. Se auttaa. Muistikuvani käyriltä on, kun yhden välin aikana avaan silmäni ja totean että salin seinät ovat järkyttävän ruman vihreät. Nauretaan asialle mieheni kanssa.

17.55 Auki 5cm. Pääsy ammeeseen. Vesi tuntuu ihanalta, mutta samassa supistukset ilman Tensin tuomaa tuttua apua yllättävät. Apua, miten nämä otetaan täällä vastaan? Totean että liike, hanasta selkään suunnattu juokseva kylmä ja kuuma vesi sekä mies painamassa gua shalla ristiselän kohtaan auttavat parhaiten. On epätodellinen olo, täällä minä muina naisina olen synnyttämässä ammeessa, mieheni turvin ilman ketään puuttumassa tilanteeseen. Kehoni ja vauvani tietävät mitä tehdä, ihan mieletöntä!





18.20-18.30 Voin lyödä pääni pantiksi, että koittaa se kuuluisa 8cm-> siirtymävaihe. Muutama supistus, jotka pistävät naisen niin matalaksi, että huhhahhei. Yhtäkkiä mikään asento ei auta mitään, vaan valtaa paniikinomainen tunne: näistä en muuten selviä. Samassa mieleeni tulee ajatus: tämän on oltava nyt sitä vaihetta, jossa ollaan luovuttamassa, mutta oikeasti ollaan jo lähellä sitä, että vauva syntyy. (Olin opettanut miestäni tunnistamaan tämän vaiheen ja muistuttamaan asiasta minulle. Jälkikäteen kun juteltiin, mies kertoi, ettei minusta päälle päin näkynyt, että tilanne oli niin paha. Musiikin olin tiuskassut pistämään pois, kun hetki aiemmin oli rakas Disco Ensemblen pauhu laitettu kaiuttimiin.) Tämän kymmenen minuutin kauhun aikana soitan kelloa kätilölle, että tarvisin varmaan ilokaasun lisätueksi. Sitä ei kuitenkaan saa ammeeseen, joten päätän jäädä sinne.

18.35 Tulee jälleen iso supistus ja samalla alkaa voimakkaasti työnnättää. Soitamme uudelleen kätilölle ja kerromme asiasta. Kätilö pyytää nousemaan vedestä ja mietin, että millähän ihmeellä. Näen hänen ilmeestään, että hän valmistautuu tarvittaessa nappaamaan kopin vedessä. Harkitsen hetken mielessäni, olisiko minusta synnyttämään veteen, mutta jälleen keho sanelee tahdin ja haluan nousta. Päästään  vuoteelle. Kohdunsuu kokonaan auki, kuulen ja vastaan painokkaasti kuplastani, että TIEDÄN. Ympärillä naurahdetaan.


18.35-19.10 Kätilö antaa ihanasti luonnolle aikaa (rest and be thankful), että alkaisi ponnistuttaa kunnolla. Huomioin tämän ja olen siitä kiitollinen. (Esikoisen aikaan laitettiin samantien oksitosiinitippa lupaa kyselemättä.) Otan ilokaasun tueksi. Mies on lähellä, tunnen hänen tukensa koko ajan, vaikken taida sitä mitenkään päälle päin osoittaa, murisen vain omissa maailmoissani. Seuraa scalp-sekoilua, kun ulkoinen sydänäänten seuranta ei toimi, mutta myös scalpin kanssa on jatkuvaa piirto-ongelmaa. Asia ärsyttää minua, koska scalpin laiton ajaksi joudun aina hakeutumastani kylkiasennosta takaisin selälleni. Toinen kätilö tulee paikalle ja tässä kohtaa kuplani rikkoutuu. Ensimmäisestä synnytyksestä seurannut epäluottamus astuu kuvioon: onko joku hätä tietämättäni, eikö minulle kerrota asioita, tehdäänkö kohta toimenpiteitä tietämättäni? Kysyn, onko jokin hätä ja minulle vannotaan, että kyse on teknisestä ongelmasta ja toinen kätilö tuli paikalle sen vuoksi sekä yleisenä käytäntönä ponnistusvaiheessa. Jätän ilokaasun kokonaan pois ja keskityn hengitykseen. Ajattelen, että yritän taata hapen riittämisen vauvalle ja kohdun työskentelyyn. "Heidi myötäilee painon tunnetta", kätilö kirjaa. Mietin J-hengitystä ja kuinka sen avulla ponnistettaisiin, mietin itse asiassa paljon myös myötäämistä.

19.20 Alan ponnistaa aktiivisesti, se tuntuu hyvältä. Kysytään haluanko vaihtaa asentoa, mutta koen kyljellään olon hyväksi. En taida vastata kuplastani mitään. Mielessäni naurahtelen äkkiä sisältä kumpuavalle itsekehulle. Jotain hyötyä niistä rentoutusnauhoista, postiiviset ajatukset täyttävät pääni ja suorastaan ylistän itseäni siitä, kuinka mahtavana tunnen synnytysvoiman ja sen mitä lapsellemme kuuluu. Kuulen etäisesti kätilöiden ja miehen kehut. Omani sentään ymmärrän pitää pääni sisällä. 

19.52 "Heidi työntää upeasti. Kova pehmytkudosvastus, joten leikataan episiotomia." Kätilö kertoo hetkeä aiemmin, että nyt on syytä kääntyä puoli-istuvaan asentoon, vauva on vähän ahdingossa. Kaksi kätilöä auttavat pään tulossa, mutta se tuntuu karmealta. Lupa epparin tekoon kysytään ja annan luvan mielelläni käsillä auttamisen sijaan. Samalla hetkellä pää syntyy. Nyt pystymme tähän, tiedän. Mies auttaa selän takaa ja yhteisellä ponnistuksella vauva on ulkona. Itkemme onnesta ja hymyilemme niin, että suupielet paukkuvat. 

19.53  "Syntyy virkeä tyttö. Apgar 10-10, 4060g, 51cm, py 34. Ihokontaktiin. Isä leikkaa napanuoran sykkimisen loputtua. "

20.06 "Jälkeiset syntyvät täydellisinä. Heidin toiveesta oksitosiinia ei laitettu."

20.25 Ompelu, ilokaasu takaisin kiitos.

20.40 Vauva rinnalle. Tuijottelemme toisiamme ihmetyksen ja toisaalta syvän yhteisymmärryksen vallassa. Vauva on todella virkeä ja killittää meitä silmät suurina. Mittojen ottoa ei kiirehditä, eikä vauvaa pestä. Olemme vain. 

21 "Vauva imee rinnalla kauniilla otteella."

21.30 "Vauvasta mitat. Menee jatkamaan toiselle rinnalle."

22.30 "Onnittelukahvit. Heidi suihkuun hyvävointisena. Heidi tyytyväinen synnytykseen, meni toiveiden mukaan." Puoliltaöin kävelemme synnytysosastolla ja vaihdamme miehen kanssa hyvänyönsuukot, aamulla nähdään. Vietän yön katsellen tytärtämme onnen vallassa, hän heräilee tasaisesti syömään ja hoitaa homman, kuin se olisi luonnollisin asia maailmassa - ja niinhän se onkin.





Synnytyksen jälkeen mietin, että loppujen lopuksi ensimmäisen ja toisen synnytykseni välillä ei ollut fyysisesti niinkään suuria eroavaisuuksia. Kummassakaan en saanut selkäydinpuudutteita, vaiheiden kestoissa ei ollut suuria eroavaisuuksia, ponnistusvaiheet ja itse syntymä kulkivat samalla kaavalla. Ero oli kuitenkin siinä, että ensimmäisestä synnytyksestä jäi myöhemmin itselle tunne, että olin jotenkin epäonnistunut, surkea ja olipa hyvä, että siinä sitten kätilö tylytti ja laittoi asiat tapahtumaan. Tästä synnytyksestä tunne oli, pärjäsimmepä upeasti yhdessä: minä, kehoni, vauvamme ja mieheni. Ja että tukipa kätilö upeasti synnytysvoimaani, luki tilannetta, auttoi meitä tarpeen tullen ja kirjasi synnytyksestä niin kauniisti. Kivun kohtaamisessa ja synnytyksen vaiheissa ei ollut mitään pelottavaa, kun olin asiaan valmistautunut ja tiesin, mistä mikäkin asia kertoi. Koin, että me olimme turvassa ja asiat etenivät luonnollisesti, juuri niinkuin on tarkoitettu. Joillekin varmasti sopii sekin, että synnytykseen mennään asenteella "tulee mitä on tullakseen ja kyllä siellä sitten kerrotaan", mutta itselleni ehdottomasti korjaavan ja voimauttavan kokemuksen lähde oli hyvässä valmistautumisessa ja omaan synnytysvoimaan luottamisessa. 


Rakas pieni leijonatyttömme karjui syntyessään "RAARAA". Seuraavana aamuna siskoaan katsomaan tullut Tiiti kiinnittää samaan asiaan huomiota, "Äiti, pikkusiskohan on ihan kuin lastenohjelman RaaRaa-leijona." Joten niin hän sitten on, meidän pieni rakas RaaRaa, ihan täydellinen ja odotettu tyyppi meidän perheeseen. Suurin kiitos kaikesta kuuluu sinulle RaaRaa. < 3


-heidisusanna


17 kommenttia:

  1. Kiva kun jaoit kokemuksesi ja onnea pienestä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ lueskelin itse niin paljon muiden kokemuksia, että tuntui tärkeältä jakaa omakin.😊

      Poista
  2. Ihana kertomus. Ihan erilainen kuin itselläni, mutta niinhän ne on jokainen synnytys omanlaisensa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Näissä on kyllä jokaisen ihmisen, vauvan, ympäristön ja hetken ainutlaatuisuus pelissä. :)

      Poista
  3. Ihana synnytystarina! <3 Kiitos sen jakamisesta ja onnea vielä sylin täydeltä! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan kuuloinen synnytys.♥ Onnea vauvasta koko perheelle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meiltä ❤️ oli kyllä kaikin puolin positiivinen kokemus.

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalle kokemukselle. Onnea vielä koko perheelle♥

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan ihanan kuuloinen synnytys, en ihmettele, että koit sen voimaannuttavana. Hienoa, että sait olla sielä synnytyskuplassa, sielä mäkin oon ollut aina tosi tehokkaasti synnytyksen aikana. Välillä vaan ynähdellyt jotain miehelle tai kätilölle :D
    Niin kauniita nuo kaksi viimeistä kuvaa<3

    VastaaPoista
  7. Joo se on kyllä suojaava ja hyvä paikka olla. :) Kiitos. <3

    VastaaPoista
  8. No nyt vasta ehdin lukemaan tämän ajan ja ajatuksen kansss. Aivan ihana Synnytyskertomus ja upeaa että kokemus jäi mieleen miellyttävänä ♡

    VastaaPoista
  9. No nyt vasta ehdin lukemaan tämän ajan ja ajatuksen kansss. Aivan ihana Synnytyskertomus ja upeaa että kokemus jäi mieleen miellyttävänä ♡

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3