16.12.2017

Joulukuusen tunnelmaa

Joulukuusemme saapui hieman yllättäen jo tänään kotiin miehen ja tyttären palatessa mummulareissusta. Vaikka onhan se joulu jo ihan ovella, en vain jotenkin sisäistä sitä. Kuusi on isäni lapsuudenkodin pihasta, ihan siitä pirtin vierestä ja siitäkin syystä joulukuusi on itselleni vuosittain rakas ja tunnelmaa luova asia. Varsinkin nyt lapsen myötä on joulukuusi saanut entistä suuremman merkityksen sen äärellä vietettyjen yhteisten hetkien myötä. 







Tiiti oli tänäkin vuonna kuusen koristelusta aivan innoissaan, eikä millään malttanut odottaa kynttilöiden laittoa ensiksi, vaan heti alkoi alaoksat täyttyä värikkäistä joulupalloista ja haltioissaan neiti seurasi ja ihasteli työnsä tulosta. Sohvalta hän ylettyi myös korkeammalla oleville oksille, joten itselleni jäi aika vähän puuhaa, mikä on ihan hyvä, koska joudun kuusen lähellä varustautumaan aina hanskoin ja pitkähihaisin paidoin allergian vuoksi. Yhdessä sitten ihasteltiin joulukuusta joululaulujen soidessa. Ei sitä joulukuusen tunnelmaa vaan voi vastustaa näin joulun alla. Sitten pyhien jälkeen itselleni tulee usein aika nopeasti tunne, että nyt voisi tuo kuusi jo siirtyä pihaan ja kodin sisustusta voisi vaihtaa liki kevätkuosiin. Mutta nyt tuleva viikko nautitaan kynttilöiden hiljaisesta lepatuksesta ja kuusen tuijottelun tuomasta joulutunnelmasta. Taitaapa meillä tonttukin muuttaa kuusen alle asumaan ja joulukalenterin paketteja tuomaan.




Ihanaa joulunodotusta!



-heidisusanna





4 kommenttia:

  1. Lasten koristelemissa kuusissa on kyllä oma tunnelmansa♥ Meillä jo innoissaan odottavatkin, milloin kuusi haetaan ja tuodaan tupaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Tää nyt oli meillä eka vuosi, kun voi meillä sanoa liki kokonaan lapsen koristelemaks. <3

      Poista
  2. Kevättä odotellessa.. Onneksi Tiiti saa nauttia joulusta ja talvestakin <3 Muari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pikkuväki tykkää kyllä tästä ajasta. <3 :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3