9.12.2017

Apua, tyttäreni pukeutuu vaaleanpunaiseen

Tänä aamuna tyttäreni hääräili ja hyräili pitkään huoneessaan vaatekaappinsa edustalla. En kiinnittänyt asiaan aamupalaa laittaessani sen enempää huomiota, kunhan mietin taas kerran, kuinka upea juttu on, että lapsi on jo noin omatoiminen. Tytär tanssahteli vaatekaapiltaan silmät loistaen "Katso äiti, olen tänään koko päivän upea prinsessa!" Katseeni kohtasi tämän vaaleanpunaisen näyn ja huomasin taas hivenen kavahtavani. Suuntasin kehut enemmän oma-aloitteisuuteen ja päätöksentekokykyyn vaatekaapilla, kuin niinkään itse asuun. Miksi?



Apua, tyttäreni pukeutuu vaaleanpunaiseen. Esikoista odottaessani vannotin kaikille, että vaalenpunaisia vaatteita tai pitsihörhöjä ei meillä nähdä ja toivoin vaatepaketteihin neutraaleja sävyjä sekä valkoista ja mustaa. Myös kaikki värikkäimmät äitiyspakkauksen vaatteet lähtivät välittömästi kiertoon. Tyttäreni syliin saatuani puin häntä puolitoistaviikkoa sairaalan vaaleanpunaisiin turhan suuriin vaatteisiin. Sitten kotiin päästyämme nyyhkin mustan bodyn äärellä, että enhän minä tätä pienelle suloiselle ihmeelleni voi päälle pukea, se on niin synkkäkin. Nyt tuo hormonihuuruinen purkaus jo naurattaa. Paljon sitä vaaleanpunaista eksyi vauvavuotena päälle senkin takia, että oltiin saatu suurin osa vaatteista käytettynä. Itse en esikoiselle juuri ole vaaleanpunaista ostanut, mutta kolmevuotiaana hän tuntui löytävän prinsessavaiheen sisäsyntyisesti. Yhtäkkiä maailma on ollut vaaleanpunainen ja remuamista ja remppahommiakin rakastava tyttö tempautuu yhä useampana päivänä olemaan prinsessa koko sillä repertuaarilla, mitä kaapista noita yksittäisiä vaalenanpunaisia vaatekappaleita löytyy.

Huomaan vierastavani ajatusta ja olen tässä yrittänyt mennä vähän peilin eteen? Miksi tytön prinsessaleikit tuntuvat epämukavilta? Olen sitä sukupolvea, jotka vaahtoavat sukupuolineutraaliudesta ja avoimesta suhtautumisesta lasten roolikokeiluihin. Luulen, että jos itselläni olisi poika, joka haluaisi valita vaaleanpunaista päälleen, olisi asia itselleni helpompi kuin se, että minulla on pellavahiuksinen tyttö, joka haluaa verhoutua vaaleanpunaiseen ja kokee näin olevansa upea. Bingo. Ehkä kyse on juuri siitä, että pelästyn ajatusta, että nytkö hän on saanut itselleen tuon tyttöihin leimatun ajatuksen: vain tällä tavalla näyttäytymällä olen upea ja hyväksytty. Miksi vaaleanpunainen tyttöyden korostaminen olisi pahasta? Leimaako se yhä jotenkin tyhmäksi? Tyttäreni on aivan yhtä upea, ainutkertainen, fiksu ja rämäpäinen, vaikka hän kokee tärkeäksi joka toinen päivä olla myös prinsessa. 


Vauvalle olen ostanut jo vaaleanpunaisia paketteja ja pieni vauva tuntuukin helpommalta pukea tuohon prinsessaväriin. Lapset kuitenkin harvemmin ajattelevat asioita niin monimutkaisesti. Jos tyttäreni näkee vaatteen, joka on hänen mielestään superhieno, niin miksen voisi sanoa, että niinpä onkin! Vaikka itselläni ei ole elämän mittaan ollut tällaista prinsessavaihetta, yritän oppia ajattelemaan, että omalla lapsellani se saa vallan hyvin olla. Tuo lapsi pukee vaaleanpunaisen tyllimekon ylleen, katsoo Peppi Pitkätossua ja sanoo "Äiti, minä olen maailman voimakkain tyttö!" Enkä epäile yhtään. 


-heidisusanna

2 kommenttia:

  1. Tämä on monimutkainen asia ja kaiken lisäksi tuntuu, että lasten ympäristön kohdalla on menty takaperin esim.lelujen jako kaupassa ja niihin liittyvä värimaailma on järkky. Täytyy vain toivoa, että valitsemasi linja sallivuudesta ja kauneuden hypettämisen välttämisestä laajenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä moninainen asia monine merkityksineen. Kiitos kommentista. :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3