17.11.2017

Vuorotyö ja vanhemmuus

Meillä kotona viime aikoina kuohuttanut aihe on ollut taas minun vuorotyöni. Keskustelujen ikiaihe, miten kolmivuorotyö vaikuttaa perhearkeen, ystävyyssuhteisiin, omaan terveyteen. Olen itse tehnyt kolmea vuoroa hoitoalalla vuodesta 2008, eli koko tähänastisen työurani, yhdeksän vuoden ajan. Molemmat vanhempani ovat olleet lapsuuteni vuorotöissä ja itsellenikin se on tuntunut luontevalta tavalta elää arkea. Toki sitä on saanut tottua sanomaan "ei" kavereiden viikonloppusuunnitelmille tai "en tiiä", kysyttäessä menoja muutaman viikon päähän. "Tuskinpa", jos on kysytty jonkun pyhäpäivän viettoon. Vuorotyö on kuitenkin sopinut minulle, sillä olen aina ollut iltavirkku. Aamuvuoro on itselleni aihe syvälle huokaisulle, useampi peräkkäin jo kirosanan vahvuinen. Ei vain sovi, tuntuu että olen kunnolla hereillä vasta puoliltapäivin ensin liisterissä aamun rämmittyäni. Iltavuorot ja yövuorot, sekä niistä palautuminen sujuu taas heittämällä. Poislukien toki raskausaika, joka on aiheuttanut omat hankaluutensa myös niihin. Rakastan sitä, kun pääsen aamuvuorosta ja edessä on vasta iltavuoro, tai mikä parhainta, jos välissä on se kuuluisa yksi vapaapäivä, tuntuu sen kesto heti paljon pidemmältä. Itse en ole tehnyt pelkästään "ergonomiseksi" suunniteltua työlistaa ja hyvä niin, tykkään muuttuvista vuorojärjestelyistä ja ajasta vuorojen välissä.





Pitäisikö perheen äidin sitten elää päiväarkirytmissä muiden kanssa?  En väitä, etteikö vuorotyön tekeminen olisi vaikeutunut äidiksi tulon myötä. Etteikö se olisi välillä perheeltä pois. Ennen sai hankalampien vuoroyhdistelmien välissä nukkua mielin määrin, koulun ohella jaksoi mennä tekemään vaikka minkälaisia vuoroja ja palautui niistä ihan tolkulliseksi ihmiseksi. Nyt saattaa kolmevuotias sairastaa kotona juuri, kun olisi se suurin tarve ottaa päiväunet. Ennen ensimmäistä yövuoroa pidän tytön aina kotona, joten sen päivän nukkumiselle on enimmäkseen sanottu heipat. Lähden välillä töihin, kun kotona olisi kaikki koolla ja olisi yhteistä mukavaa tekemistä. Lähden töihin,  kun isi ja Tiiti suunnittelevat retkeä. Lähden töihin,  kun muut suunnittelevat jouluaamun puuronkeittoa, tai olen jo yön ollut siellä ja kömmin petiin nukkumaan peittoa korviin kiskoen. Minulta jää väliin päiväkodin ensimmäiset juhlat, kirpaisee. 

Vuorotyö on mielestäni mahdollistanut myös paljon perheellemme. Koko ensimmäisen päiväkotivuoden tyttömme on saanut olla vajaita viikkoja ja lyhennettyjä päiviä hoidossa vuorotyöni vuoksi. Me olemme viettäneet yhteisiä aamuja sekä vapaapäiviä viikolla omia juttujamme touhuten ja isiaikaa on ollut sitten viikonloppuna enemmän. Väliin on osunut yhteisiäkin viikonloppuvapaita. Oma jaksamiseni on parempaa, kuin aikoina, jolloin esimerkiksi koulun vuoksi elin pakotettuna aamurytmissä. Ansaituilla vuorolisillä on tehty yhteisiä hankintoja kotiin ja mahdollistettu ylipäätänsä elämistä ja hoitovapaalle jäämistä lapsen kanssa. Hoitovapaalla voin käydä tekemässä viikonloppuvuoroja, jos talous käy tiukille. Olen myös työssä, jonka arvomaailman ja sisällön koen omakseni, sydämeni työksi. Työni pitää minut ihmisenä, herkkänä ja vahvana yhtä aikaa, sekä laittaa päivittäin asioita tärkeysjärjestykseen. Itse henkilökohtaisesti en voisi olla hoitoalalla töissä paikassa, jossa arvomaailmani ja resurssit tehdä työtä olisivat koko ajan ristiriidassa keskenään. En haluaisi tarjota perheelleni sitä katkeroitunutta ihmisrauniota. Omista töistäni tulee välillä itku kotonakin, harvoin, mutta välillä. Joka tapauksessa se itku on puhdasta ihmisyyttä, kiitollisuutta siitä, että on voinut olla mukana niin suurissa, vaikkakin raskaissa hetkissä.

Yhä edelleen valitsen vuorotyön ja vanhemmuuden yhdistämisen, katsotaan tekeekö toisen lapsen syntymä muutosta ajatusmaailmaani tai taivunko joskus päivätöihin muiden pyynnöstä. Tiedostan, että valintani on osaltaan itsekäs, aiheuttaa lisätyötä, vähentää omaa aikaa ja vaatii sopeutumista perheen toiselle vanhemmalle. Olen kiitollinen siitä, että hän jaksaa olla paras isä lapsellemme, kun äiti pukee heijastinlivin päälleen ja polkaisee yövuoroon perjantai-iltana. 


-heidisusanna

2 kommenttia:

  1. Tämä kirjoitus osui ja upposi! Juuri eilen kirjoittelin omassa blogissani työvuorojutuista. :)
    Tuo aamu, vp, ilta on kyllä kiva. 5peräkkäistä aamua kuullostaa karsealta..
    Itse ajattelen, että epäsäännöllinen kolmivuorotyö ottaa, kyllä. Mulla samalla toisella kädellä antaa. Meillä on 3 kouluikäistä lasta, joista kukaan ei koskaan ole ollut hoidossa täyspäiväisesti. Nuorin meni koko hoitouransa 10/pv kk koska sain työpaikan jossa saamme itse tehdä listat.
    Nykyäänkin lasten mielestä on kiva kun oon viikolla vapaalla, tai aamun kotona, vaikka mua ei varsinaisesti "tarvita".
    Tuo hoitovapaa ja keikkailu on myös tuttua. :) Ei helppoa, mutta koin että kannatti. Mulle ois ollu kova pala viedä lapsi hoitoon heti äippäloman päätyttyä, kun tälläinen mahdollisuus oli.
    Onneksi sain lapset melko nuorena, enää en välttis jaksaisi niin vähällä nukkumisella...

    Toni niitä huonoja puolia on, ja palautuminen ei ole enää samaa kuin 10v sitten.
    Kuinka sä koet työn muuttuneen urasi aikana?
    Vanhuspuolella tuntuu, että aggressivisesti käyttäytyviä muistisairaita on yhä enemmän.. Hoitajien mustelmat lisääntyvät.

    Työniloa, ja voimia perhe-ja työelämän yhdistelyyn! 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista! Kävin lukemassa kirjoituksesi, kovin on samanlaiset ajatukset vuorotyöstä niin hyvässä kuin pahassakin. :) Varsinkin noita hyviä puolia on mukava lukea, koska kyllähän tämä rytmitys paljon ottaakin, joten onneksi on ne hyvät puolet, joiden kautta jaksaa.

      Mun näkökulmasta hoitotyö on uran aikana muuttunut suurimmin työpaikan vaihtumisella. Aloitin vanhuspuolella, jossa ehdin havaita sen muutoksen vuosien aikana, potilasmateriaali yhä huonokuntoisempaa, resurssit kireämmällä ja tosiaan tuo mainitsemasi väkivallan uhka ja läsnäolo joka päiväisessä työssä. Työskentelen nykyään saattohoidossa, joka on itselleni hyvin rakas työkenttä, arvomaailma kohtaa työn toteutuksen kanssa, joustavuutta ja hyvää johtajuutta on, vapaatoiveet menee läpi ja ennen kaikkea hoito on potilas- ja perhelähtöistä ja sydämellä tehtyä. En usko, että itsestäni olisi enää palaamaan vanhus- tai tk-työhön, mutta arvostan suuresti niitä, jotka sillä kentällä jaksavat ja tekevät työtä hyvin.

      Työniloa ja jaksamista arkeen sinnekin! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3