13.10.2017

Raskausajan pelot



Onko pienellä kaikki hyvin? Olenko valmis? Sujuuko kaikki normaalisti? Mitä tämä tarkoittaa? Miksei liikkeet jo tunnu? Kuuluuko sattua? Tunnenko tarpeeksi liikkeitä, entä rakkautta? 


Raskausaika heittää usein odottajan melkoisen tunnemyrskyn keskelle. Tunneryöpyllä on tarkoituksensa vauvantuloon valmistamisessa ja myöhemmin vauvan viesteille herkistymiselle, mutta ei se kyllä useimmiten mitään herkkua ole. Itsevarmasti julistin tässä raskaudessa, että pää kestää paljon paremmin, kuin esikoisen odotusaikaan, eikä mieli ole niin herkillä nyt. Just joo. Ihan samanlailla on tullut panikoitua, itkupotkuraivaroitua ja googleteltua, mitä tämä tarkoittaa. Onneksi vauvafoorumilla on samat kysymykset esitetty monta kertaa ja mieskin huomauttaa vierestä, että tuotahan sulla oli esikoisen odotuksen aikaankin. Hyvä, kun jollain on jalat maassa ja muisti pelaa, kun yksi kieppuu hormonipyörteissä ja murehtii milloin mistäkin. 

Olen kovasti koittanut takoa mieleen, että nauti nyt. Jos tämä jää meidän viimeiseksi odotukseksi, en haluaisi kuluttaa arvokasta aikaa murehtimiseen, vaan nauttia täysin rinnoin (kirjaimellisestikin). Silti pelot hiipivät mieleen, ennen kuin ehdin tempaista ovea niiden edestä kiinni. Olen tässä raskaudessa tuntenut liikkeet tosi varhain ja nyt kun näillä viikoilla nämä liiketuntemukset ovat heikentyneet, tai lähinnä olen itse panikoitunut siitä, mikä on mitäkin, ovat myös pelot kasvaneet. Onko kaikki hyvin? Nukutko sinä vai onko jokin pielessä? Samalla on ollut pakko alkaa jutella masulle "äiti täällä, potkaise vähän jooko." Kadun tätä toivetta vielä, sitten jos ja kun kunnon mylläys alkaa. Menettämisen pelko on kamala. 

Rakastan


Ainoa asia, mikä ei tällä hetkellä pelota on se, että riittääkö rakkaus. Tiedän, että senkin ajatuksen kanssa moni esikoista tai kuopusta odottava painii, eikä se ole mitenkään väärin tai outoa. Mitä jos kiintymystunteet eivät herää ja kuinka ajan ja rakkauden saa riittämään lapsille. Se, jos mikä on jo varmaa, rakkaus tuota pientä kohtaan on jo niin vahvaa ja luottamus siihen, että meidän perheessä rakkautta kyllä riittää. Toki koitan muistaa, että synnytys voi taas aikanaan lykätä uuden hormonimyräkän päälle ja baby blues voi yllättää. Koitan nyt jättää tän itsevarman julistamisen vähemmälle, etten jää kokoajan housut kintuissa kiinni teille näistä. 


Rakenneultraan ei onneksi ole enää niin kauan, kuin miltä se tuntuu niinä hetkinä, kun kovasti jännittää. Jos sitten on kaikki hyvin, lupaan ottaa vähän rennommin ja antaa vauvahurahtamisen tulla. Kyllähän asiat voi mennä pahasti pieleen myöhemminkin, mutta koitan aina muistaa töistä yhden ihanan lääkärin sanat, kun pessimisti minussa nosti päätään "Muistathan Heidi, että on aina sekin mahdollisuus, että kaikki sujuu tosi hyvin. "


-heidisusanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3