23.9.2017

Auringonsäteitä väsymyksen syövereihin

Huh huh, aluksi pahoittelut jatkuneesta blogihiljaisuudesta. Alkuraskauden väsymys ei ole halunnut väistyä, vaan on napakasti parantanut asemiaan keskiraskauden uupumuksena. En uskalla ajatellakaan sitä viimeisen kolmanneksen olotilaa. Väsymys on vienyt tilaa kaikelta. Töissä on jaksettava kolmessa vuorossa, mutta huomaan, että tunteet tulevat enemmän ihon läpi ja omasta itsestä lähtevä ärsyyntyminen nostaa päätänsä useammin. Toki se ei saa näkyä potilaskohtaamisissa. Myös supistustuntemuksia on ollut ja täytyykin nyt katsoa, onko turvallista tätä tahtia töitä painaa. Päivävuorojen ja kolmen yövuoron jälkeen olisi taas yksi vapaa ja silloin neuvolalääkäri. Luulen, että siellä voi aamukahdeksan vastaanotolla päästä vaikka itku, jos neuvolalääkäri on yhtä symppis, kun terveydenhoitaja etukäteen mainosti.

Eniten olen surrut sitä, että kotiin töistä raahautuu väsynyt äiti, joka sinä yhtenä vapaapäivänään pistää Pikku Kakkosta päälle repeatilla ja osallistuu tornin rakennukseen ja muistipeliin sohvalta kurotellen. On ollut niin huono omatunto oman jaksamisen vähyydestä, kun kolmevuotias oikein imisi energiaa ja kiinnostusta itseensä. Jos on isin vuoro hakea päiväkodista, huikkaa Tiiti jo kotiovelta "Onko äiti sohvalla?" Sitten hän kävelee luokseni halaamaan ja kysymään "Onko sinulla vielä vauva mahassa, oletko vielä väsynyt?" Auts. Onneksi on lähellä ihanat ihmiset. Viime viikonloppuna serkkuni koiransa kanssa oli ollut ihan parasta seuraa, jota hihkuttiin koko viikko. Tiitin isi sekä äitini antavat myös tytölle rakkautta ja huomiota sylikaupalla. Nytkin tehdessäni yövuoroja ja mieheni ollessa koulussa, on Tiiti äitini luona, joka on ihan voittotilanne meille kaikille. Itse oon saanut nukkua ja käyttää päivät siihen, että jaksan yöt. Kiitos äiti!



Tänään oli pakko laittaa herätyskello soimaan, koska oli luvattu niin upeaa ilmaa. Väsymystaakkaa on entisestään lisännyt jo alkanut syksyn viileys ja pimeys. Näin yökön arkea eläessä on töihin mennessä sekä sieltä lähtiessä pimeä. Kerrankin tänä vuonna säälupailut tosiaan lunastettiin. Nyt istun aamupalalla näissä näkymissä meidän terassilla valokylvyssä ja tuntuu, että kireys hieman helpottaa ja aurinko toimii luonnon valokynänä tummille silmille. Kyllä tämä tästä. Onneksi asiat ympärillä on muuten loistavasti, joten näin auringonsäteiden valossa tuntuu väsymysmärinäkin aika turhalta. Tunnen pienen liikkeet jo hyvin ja se tuo aina hymyn kasvoille. Kuinka rakas oletkaan siellä jo nyt, voi hyvin. < 3








-heidisusanna

2 kommenttia:

  1. Voi tuo väsymys on kyllä niin kamalaa!!tuli vaan mieleen,että eikö raskaana ollessa saa kieltäytyä yövuoroista?vain muistankohan ihan väärin?!!
    Joka tapauksessa,otat nyt vaan rennosti,ei se loppu elämää kestä tuo uupumus ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun aikaa mulla loppuu yöt työnantajan puolesta, neuvolassa sanottiin, et lääkäri voi kirjoittaa suosituksen lopetuksesta aiemmin, jos käy liian raskaaks.
      Kiitos, se on kyllä ihan totta ja tästä on se suurin palkinto edessä. <3

      Poista

Kiitos kommentista! <3