21.6.2017

Sadepäivän meriretki: Sea Lifen merihevoset ja hait

Tylsistyneenä sateiseen lomapäivään kärtin miestä jo eilen lähtemään Sea Lifen merimaailmaan Helsinkiin. Mietin viimeksi lintsillä käydessämme, että myös Sea Life voisi olla kiva koko perheen paikka silloin, kun aurinko loistaa vain poissaolollaan. Tälle päivälle sitten suunniteltiin sadepäivän meriretki, joka osoittautui kyllä lähtemisen arvoiseksi. Tiitiä jännitti aluksi hämärämpään käytävään meneminen ja vieras ympäristö, mutta äkkiä lapsi tempautui värikkäiden kalojen ja korallien maailmaan. Itse hämmästelin, kuinka uskomattoman näköisiä kaloja maailman meristä löytyykään. Luonto on niin ihmeellinen. Käyn kaikenlaisissa eläinpuistoissa harkiten, siis yleensä en käy, mutta Sea Life vakuutti ennakkotiedoillaan merensuojelutoiminnastaan. Näyttelyiden taustalta löytyy tavoite levittää meri-, laji-, sekä suojelutyötietoutta ihmisille. Sea Lifen nettisivuilta voit lukea aiheesta lisää. Postaus ei sisällä yhteistyötä.



Piraijat
Ruohoankerias. Näitä tuijoteltiin pitkään. Elelevät koko elämänsä kuopissaan tuijotellen samaan suuntaan ja napsien planktonia. 


Nemoko se siellä? 


Sea Lifessa kalojen ihmettelyn lisäksi oli lapsille kivasti tekemistäkin reitin varrella. Jurassic Sea -näyttelyn teeman mukaisesti esihistoriallista tekemistä ja katseltavaa, mikä ei vielä meillä oikein uponnut. Hiekkaleikit sitten veikin meidän neidin ihan mukanaan ja hetken kestikin matkan jatkaminen. Houkuttelin merihevosten näkemisellä, jotka onneksi löytyivätkin heti leikkipaikkojen läheisyydestä. Kiehtovia otuksia, niitä olisin voinut katsella vaikka kuinka pitkään. Sopivasti sattui niiden ruokinta-aikakin kohdalle, vaikka ei reittiä oltu niitä aikoja vastaavaksi sen kummemmin etukäteen suunniteltukaan. Elämysaltaassa sai kokeilla, miltä merisiili tuntuu. Siellä näki myös läheltä meritähden ja katkaravun. Vaikuttavin paikka Sea Lifessa oli varmaan kuitenkin se haitunneli. Onhan se hurja seisoskella katsellen, kun hait lipuvat pään yläpuolella. Väkisinkin tuli vähän semmonen jännärimusa päähän soimaan. Kunnioitettavia ja ehdottomasti mainettaan monipuolisempia eläimiä. 
Merihevonen. Merihevoskoiras on eläimaailman paras iskä, se jopa synnyttää poikasensa!



Katselin Sea Lifessa kulkevia ihmisiä ja tulin siihen tulokseen, että paikka olisi sopinut loistavasti myös erilaiseksi treffipaikaksi aikana ennen lasta. Nuoria pareja käsi kädessä kulkikin kaloja ihmettelemässä ja saattoi sitä näin vanhempikin pari vähän pussata kalojen ihastelun lomassa. Toki paikka on loistava myös lapsiperheille, kun on lapsilla tilaa kulkea ja niin kovasti nähtävää. Siinä sivussa oppii lapsi hienosti myös erilaisten lajien hienouksia ja tietoa eläinten suojelusta. Palauttamalla pienen tehtävälapun tiskille sai myös viimeisessä kuvassa näkyvän Sea Life -palkintomitalin. 


Myös meduusoita ihmeteltiin hyvä tovi. Niitä on ollut olemassa niin kauan, ettei sitä osaa edes käsittää. Wikipedia kertoo, että niiden fossiileja on jopa 600 miljoonan vuoden takaa. Meduusoilla ei ole lainkaan keuhkoja, verenkiertoa, aivoja, noin niinkuin muutamia mainitakseni. Niillä on kuitenkin myrkky suojanaan ja ne voivat napsia jopa kaloja ruuakseen. Myrkyistä puheen ollen, nuolisammakoista kerrottiin, että myrkyllisen sammakon myrkky riittää tappamaan jopa 20 aikuista. Wikipediasta jälleen, että kultanuolen myrkky jopa 1500. Pienen suloisen otuksen! Onneksi Suomessa elelevät sammakot on vaarattomia tapauksia. Kaikenlaisia meren eläviä seuratessaan tunsi itsensä aika pieneksi. Siltikin ihminen toimillaan aiheuttaa näille olennoille ja samalla itselleen paljon enemmän pahaa, kuin toisin päin. 





Visiitti Sea Lifen puolella venyi vähän taas lintsinkin puolelle, mutta siitä lisää toisella kertaa. Kotimatka oli jälleen sateinen, joten oli hyvä mieli, että tuli reissun lähdettyä ja sai irtioton kotoa ja uutta sisältöä taaperon lomajuttuihin.



-heidisusanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3