sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kirje äitiydestä

Äitienpäivä herkistää mieltäni joka vuosi. Äitiys on parhaimmillaan niin suuri, koko elämää kannatteleva voima. Äiti on usein merkittävimmässä roolissa sekä syntymän jälkeen, että ennen kuolemaa. Monilla puhe kääntyy omaan äitiin juuri ennen kuolemaa, se on jotenkin lohdullista, että äitiys on niin suurta, että se kannattelee ja tuo turvaa loppuun asti. Viime vuosina olen usein äitienpäivänä ollut töissä. Saattohoidossa ollessa äitienpäivä, jos mikä, on herkkä päivä, kun jokainen paikalla oleva äiti ja äitiään tai tytärtään katsomaan tuleva tietää, että kyseessä on viimeinen yhteinen äitienpäivä. Se tuo tunnelatauksen, joka pistää nöyräksi. Voi kuulostaa siltä, että tuona päivänä tunnelma olisi jotenkin täynnä pelkkää surua ja luopumista, mutta itse asiassa enemmän päivässä kuuluu nauru, lasien kilistely, rakkaus ja ilahtuneet vastaanotot, kun perhe tulee paikalle kukkineen äitiä juhlistamaan. Kunnioitan suuresti kaikkia noita ihania äitejä. Tänä vuonna vietän äitienpäivän kotona, mutta ajatus käy varmasti halaamassa kaikkia äitejä siellä meillä. Lämpimiä ajatuksia myös kaikille niille, joiden äiti ei enää ole täällä tai väleissä on jotain rikkoa. 




Äiti ja mummu ovat elämässäni tärkeimpiä ihmisiä. Itse äidiksi tuleminen muutti minua enemmän, kun olisin uskonutkaan. Äidiksi tuleminen teki minusta epävarmemman kuin koskaan, mutta samalla vahvemman kuin koskaan. En olisi ikinä uskonut olevani niin pihalla joidenkin asioiden suhteen ja toisaalta elämässäni ekaa kertaa niin varma siitä, mitä minun pitää tehdä. Rakkaus ja järjettömän suuri suojelunhalu syntyi ensimmäisestä katseesta tyttäreeni. Se voima on melko pelottavakin kaiken sen hormonimyrskyn silmässä, tuon pienen ihmisen takia tekisin mitä vain. Maailma muuttui melko uhkaavaksi paikaksi ja hetki meni hengästyen niistä kaikista vaaroista, mitkä pientä voisivat uhata. 



Onneksi tuo alkuvaiheen järkytys hieman laantui, mutta kyllä äitiys on muuttanut paljon sitä, miten maailmaa katson ja miten sen koen. Pienemmässä mittakaavassa käyn illalla tarkistelemassa, että kodin ovet on lukittuna, uloskulkureitit vapaana, sähkölaitteet kiinni ja mahdolliset vaaranpaikat karsittuna. Suuremmassa mittakaavassa mietin, millaista maailmaa jätän toiminnallani taakseni, ekologisuuden miettiminen on äitiyden myötä vain kasvanut, vaikka joskus oma äitini epäili kaiken vihreän vouhotuksen menevän teini-iän piikkiin. 




Olin toivonut äidiksi tuloa jo pitkään. Senkin vuoksi äitiyden pimeämmät puolet yllätti kovasti. Tuntui käsittämättömältä, että lapseni tarvitsevuus ja jatkuva iholla olo tuntui välillä niin raskaalta, sitähän olin aina toivonutkin. Tuntui pelottavalta, kuinka synkäksi ajatukset joskus öisin menivätkään lapsen kanssa valvoessa. Myös oman itsen kadottaminen hetkeksi puklurättien sekaan tuntui ahdistavalta. Tarttumapinta itseen oli melko heikko ensimmäisen vuoden ajan. Myös ystävien seassa tuntui ulkopuoliselta, kun muita äitejä ei vielä juurikaan ollut. Omat aivoni oli jotenkin vinksallaan ja oli todella vaikea keskittyä muiden juttuihin. Sen sijaan joihinkin kavereihin syveni välit ystävyydeksi äitiyden myötä, siitä olen todella kiitollinen. Onneksi sumukin vauvavuoden jälkeen hälveni ja löysi itsensä ja ystävänsä uudelleen. Nyt sitä löytää välillä itsensä huutamasta tahtoikäisen kanssa kilpaa ja taas miettii, että miksi ihmeessä sitä aikuisena ihmisenä toimii, niin kuin toimii. Miten tuo pieni tyyppi on yhtä aikaa se maailman rakkain ja se eniten kipupisteisiin osuva?



Äitiydessä yllätti huomata, kuinka upean tyypin sitä elämäänsä saikaan. Vallankin nyt lapsen kasvaessa, havahdun joka päivä miettimästä sitä, kuinka mahtava tyttö meillä onkaan. On ihana nähdä peilinä niitä omia vahvuuksiakin ja sitä, että monta tärkeää asiaa on meiltä opittu. Ja sitten on ne asiat, joista me ei vanhempina voida ottaa kunniaa, vaan ne on ihan hänen omia mahtavia luonteenpiirteitään ja oivalluksiaan. Ennen kaikkea koskettavinta on huomata, kuinka suuri perusturvallisuus tytöllä on ja kuinka rakastettu hän tietää olevansa. Huomaan myös, että äitiyden myötä olen parempi työssäni. Empatiakyky ja tunneäly on siirtynyt minuun mummulta ja äidiltä ja haluan sitä tietyssä määrin siirtää myös tyttäreeni. Toisaalta toivon, että tietynlainen liika kiltteyden ehdollistuminen ja itsensä vähättelyn kulttuuri jäisi tyttäreni kohdalla vähäisemmäksi. Yritänkin kiinnittää päivittäin huomiota siihen, kuinka puhun itsestäni ja esimerkiksi vartalostani. En enää hyppää kameran edestä pois, että "älä kuvaa, näytän karsealta", vaan pyrin hymyilemään iloisesti ja jäämään talteen sellaisena kuin olen ja sellaisena, kun lapseni haluaa minut muistaa. Ulkonäköpaineet hyökkäävät kyllä joka paikasta pienen tytön päälle. Toivon, etteivät ne alkaisi ainakaan kotoa. 




Toivon myös sitä, että niinkuin minä kasvaessani, myös lapseni tietäisi, että kotiin saa aina tulla ja äidille kertoa kaiken, myös niissä elämän vaikeissa tilanteissa. Haluan kiittää äitiäni ja mummuani siitä suuresta perusturvallisuudesta ja rakkaudesta, jossa olen saanut kasvaa ja myös tyttäreni nyt saa. Vietetään tänäänkin ihana päivä yhdessä, kaikki neljä sukupolvea.



Hyvää äitienpäivää. < 3










2 kommenttia:

Kiitos kommentista! <3