13.3.2017

Välikausihaalarin epäonninen testiretki


Haalari: Jonathan / Kengät: Primigi

Nollakelit saapuivat, jes! Tällä viikolla ei täällä etelässä mennä kovasti pakkasen puolelle edes yöaikaan. Oli siis hyvä hetki testailla välikausihaalari. Toki vielä Kivat-villahaalariin ja lämpimiin asusteisiin yhdistettynä. Niinkuin instagramin puolella kommentoitiin, on haalari ihanan keväinen. Se myöskin kesti hyvin märässä lumessa kieriskelyt ja metsänpohjaan tutustumiset, mikä onkin retkessä parasta. Mielestäni lastenvaatteissa tärkein ominaisuus on kuitenkin se käytännöllisyys, koska ei mikään ole niin tylsää, kuin se, ettei lapsi saisi olla ja käyttäytyä kuin lapsi koska vaatteet ei kestä, jousta tai ne menee pilalle. 


Sunnuntaipäivän retki suuntasi Aulangonjärven maisemiin ja tuollahan seuraavassa kuvassa näkötornikin pilkottaa. Ulkoilijoita oli liikkeellä paljon ja poikkeuksetta jokainen morjesti, useampikin jäi vaihtamaan pari lausetta meidän kanssa. Hyvä juttelun avaus taisi olla se, että Tiiti istui isin harteilla, kun välteltiin liukasta polkua ja kuljettiin metsän puolella. Tiitillä iski myös melkoinen väsykiukku paikka paikoin, joka oli taas oma extremelisänsä kulkemiseen. 

Muutenkin retki oli vähän epäonninen. Unohdin kamerasta muistikortin, joka lisäsi itselle vettä jo alkunsa saaneeseen aamukahvi ilman maitoa -kiukkuun. Miehelle oli laukun pohjalle unohtunut vanha kamera, josta pelastuksekseni sain muistikortin, mutta eiköhän sekin mennyt rikki, kun yritettiin sitä kameraan tunkea. Kolmesta kamerasta käyttökuntoon jäljelle jäi vielä miehen kamera, että saatiin nyt pari hätästä kuvaa napsastua muistoksi reissusta. Aurinkokin paistoi vasta siinä kohtaa, kun oltiin tarvottu lumisen pellon läpi takaisin autolle. No Tiiti nukahti samantien autoon päästyään, joten auringosta nauttiminen jäi kotipihaan myöhempään ajankohtaan. Loppuillan kyllä Tiiti muisteli retkeä onnessaan, joten kyllä nämä reissut kannattaa, vaikka sitä ei metsän kaikuessa aina uskoisikaan. 


Evästauko! Usein se paras hetki retkillä. Pysähdytiin eväiden pariin kallion viereen tuulensuojaan. Mietittiin oliko siinä juuri se iso kivi, jonka juureen leppäkerttua kehotetaan laulussa lentämään. 


















.
Kiitos vaan miehelle taas, että jaksoi kahta kiukuttelevaa retkiseuralaistansa niinkin hienosti ja vielä kantoi toista lähes koko matkan. Seuraavan kerran täytyy poiketa vaikka kahvilasta hakemassa se maitokahvi rouvalle mukaan ja varmistaa, ettei Tiitin yöuni ole ollut tuntiakaan sitä tavallista lyhyempi. No onneksi koko ajan mennään kesää kohti ja sitten onkin ihan eri fiilis, kun jo ovesta ulos lähteminen on helpompaa.

-heidisusanna

** Toim. huom. tänään huomasin, että Tiitille oli puhjennut yksi poskihammas lisää, saattoipa siis löytyä syy eilisen kiukulle. Omaa kiukutteluani en lähde puolustelemaan. :D

2 kommenttia:

  1. Niin suloinen haalari!! Tällä viikolla on kyllä meilläkin päin ihan uskomattoman ihanat säät. Meilläkin on välillä noita hyviltä KUULOSTAVIA retkiä, jotka sitten vaan menee jotenkin päin mäntyä...Mutta ihan kivoja sitten jälkikäteen muistellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) hyvä että sielläkin päin! Joo usein kun odotukset on korkealla nii sitte käy tolleen. On se silti mukavaa, et on tullut lähdettyä. :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3