16.3.2017

Meidän tarina 2/3 Häät


Nyt pääsen muisteleen yhtä lempipäivistäni koko tämän 26 -vuotisen elämäni ajalta. Meidän häät oli niin meidän näköiset, että vaikka ne toteutettiin nopeasti ja pienellä budjetilla, ei päivästä ole mitään huonoa sanottavaa vaan se on täydellinen hymyn huulille nostattava muisto. Mieheni kosi minua siis joulukuussa 2013 ja häitä juhlittiin jo toukokuussa 2014 ihan meidän lähimpien sukulaisten kesken. Toivottavasti joskus saadaan pidettyä isommat juhlat myös ystävien kesken, mutta tuossa vaiheessa elämää pienimuotoiset häät oli meidän näköinen ratkaisu. Ehkä missä tahansakin vaiheessa, sillä kumpikaan ei kaipaa mitään hääleikkejä, tansseja tms esillä oloa sen kummemmin. 

Oli vaan se tärkein: rakkaus meidän välillä, rakkaat ihmiset, kaunis tilaisuus, hyvä ruoka ja kahvit kynttilöin valaistussa Linnantuvassa. Illaksi oltiin jo maalla järven rannalla ihanalla melko vastikään valmistuneella mökillä, jossa oltiin ensimmäinen hääpäiväänsä viettävä pari. 




Meidän häät onnistui pitkälti ihanien läheisten avulla, jotka mahdollistivat monta upeaa yksityiskohtaa meidän päivässä. Paras ystäväni oli kaasonani. Hänen ansiotansa olivat mun meikki, hiukset sekä mielenrauha hääaamuna, sillä hän oli yötä luonani häiden vastaisen yön. Supistiin pitkälle yöhön, kuten silloinkin kun asuttiin yhdessä ja aamulla herättiin syömään herkkuaamupalaa ja täpinöimään päivää. Niin ja hienon hääkyltinkin hän askarteli autoon. Hääpukuni oli lainassa toisen ystäväni äidiltä. Upeat kukat kimpussa, hiuksissani ja miehen puvussa olivat entisen työkaverini käsialaa. Mielettömän ihanat kuvat ikuisti Matias Niinimäki. Olipa yksi perheystävä ja entinen työkaveri tehnyt meille yllätyksenkin sinne mökille valmiiksi odottamaan. Hääyö mökillä varustettuna noin viikon ruuilla ja herkuilla oli lahja meidän vanhemmilta. Vieläkin tulee vaan kyynel silmäkulmaan, kun ajattelen sitä, kuinka paljon meitä silloin autettiin ja muistettiin. Ihanat ystäväni järjestivät mulle ikimuistoisen morsiussaunan ja miehen ystävät hänelle polttarit, vaikka juhlittiinkin vaan perhepiirissä. Kiitos, kiitos, kiitos rakkaat. 




Meidän päivä vietettiin ihanassa miljöössä Hämeen linnassa. Muistan kun laskeuduin alas linnan portaita ja pieni tyttö nyki äitiään paidan helmasta "katso äiti katso, ihan oikea prinsessa!". Myöhemmin kyllä nauratti, että kuinkahan äiti selitti prinsessan mahanympäryksen mitan, mutta ehkäpä ei pikkuprinsessa siihen huomiota kiinnittänytkään. Miehen kanssa saatiin onneksi olla yhdessä ennen itse vihkimistä, joten ei oikeestaan edes jännittänyt, vaan oli niin tyyni mieli. Pappina meillä oli ihana tuttu, johon luotin kovasti ja hänkin aina muistutteli, että rauhallisin mielin vaan. Kappeli oli onneksi pieni tila, johon saatiin vaan vierekkäin kävellä, joten ei tarvinnut miettiä liikaa sitä ikävää tosiasiaa, ettei isäni ollut enää täällä sinä elämän tärkeänä päivänä mua alttarille saattamassa. Muuten kaikki rakkaat oli siellä ja onnen kyyneleet oli monilla silmissä. Niin myös meillä. Tiiti oli masussa ihan hiljaa vihkitilaisuuden ajan, joten hän oli läsnä, mutta se hetki oli vielä tosi vahvasti vain meidän kahden. (Kakkua leikatessa hän kyllä potkaisi ekana!) Vihkikaavaan halusimme muuttaa sanat "kunnes kuolema meidät erottaa", jota kuulemma nykyään harvemmin enää käytetään, vallankaan nuorten parien keskuudessa. 




Entä sitten kun linnut on lähteneet
ja verkkaan käy virtojen juoksu
entä sitten kun päivät on viilenneet
ja poissa on nurmien tuoksu

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
tuuli tuiskuna lunta kun heittää
yhä kätesi löydänkö kädestäin
paksu jää vaikka muistoja peittää

Entä sitten kun päivä jo hämärtyy
se pois viekö elämän uskon
entä sitten kun eessämme värjäytyy
ranta taivaan jo väreillä ruskon


Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
aallot raueten iltaan kun taipuu
yhä kuiskaatko hiljaa mun nimeäin
päivä lopulta mailleen kun vaipuu


Entä sitten kun lyhenee askeleet
on haaveiden tilalla muistot
entä sitten kun silmiin saa kyyneleet
nauru lasten ja leikkipuistot


Sinä vielä jos viivyt mun vierelläin
kun on kaikki jo sanottu kerran
sulle ojentaa tahtoisin elämäin
se on sun yhden elämän verran

Timo Koivusalo - Entä sitten


-heidisusanna

2 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia. Ihanan herkkä tunnelma, varmasti ollut ihana päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli. ❤️ Kiitos! 😊 Onneksi on paljon ihania kuvia muistoksi. 😊

      Poista

Kiitos kommentista! <3