tiistai 21. helmikuuta 2017

Ulos aurinkoon, onko pakko

Tänä aamuna tunsin jäsenissäni lyijyn painon. Raajat painoivat, pää painoi. Silmät eivät meinanneet aueta millään. Toinen vapaapäivä yövuorojen jälkeen. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että ikä ja perhe-elämä ovat alkaneet tuntua. Ennen ei ollut juttu eikä mikään lähteä yövuoron jälkeen vaikka lenkille tai vielä lääkärin luennoille kouluun koko päiväksi. Vapaapäivät oli tarkoitettu ystävien kanssa menemiseen nukkumisen sijaan. No sallittakoon se nyt pienen lapsen äitinä, että vähän tuntuu. Syyllistyä pystyy kyllä tästäkin. Vallankin kun on ulkona kaunis päivä, melkein jo toivoo, ettei olisikaan. Koska kauniina päivänä on pakko käydä suurta arvokeskustelua pään sisällä. Kaunis ilma, pitäisi ulkoilla ja nauttia. Lapsikin sitä haluaa ja tarvitsee. Kyllähän sitä ulkoillessa piristyy. Pyh, sanon minä! En oo koskaan kuulunut porukkaan: "kyllä sitä piristyy, kun vaan lähtee ulos". Kaikki kerrat, mitä muistan tähän pirtsakkaan toivotukseen nojanneeni, on tuntunut murskaväsymyksenä jäsenissä seuraavat päivät. Kuuntele oloasi ja kroppaasi, sanoo nyt vanhem.. köh aikuisempi minä. 

Tänään Tiiti katseli ikkunasta ulos ja pyysi niin kiltisti "äiti, saanko mennä ulos, mennään jooko?", että hävisin väsyjupinani kanssa jo ennen, kuin katsoinkaan tyttöä kohti. Mennään, puuh huh äh, kahvikin kiehui ja kello 11 oltiin viimein pihalla. Tästä saavutuksesta tallentui myös instagram -kuva. Aika pian oltiin pulkkamäessä. Väsytti kotiin päästyämme yhä ja nukuttiin päikkärit. Herättyämme ei pääni ollut sen kevyempi. Pian kotiutuikin mies töistä täynnä intoa "siellä on upea ilma, lähdetään retkellä –kyllä sä siellä piristyt!". Niin joo, kuinkas kauan oltiinkaan oltu yhdessä (vastaus: melkein 7 vuotta). Eväät pakattiin vauhdilla ja pian oltiinkin auringonsäteiden viimeiset tunnin retkipaikalla. Kuvat päivältä on aurinkoisia, mies ja Tiiti hehkutti, kuinka kiva päivä oli. Toki itseenikin heidän hyväntuulisuutensa tarttui, mutta silti on kivireki perässä.

On mulla yksi diagnoosi sentään heittää puolustuksekseni, nimittäin kilpirauhasen vajaatoiminta tykkää aina aika ajoin ilmoitella itsestään. Nyt kyllä luulen, että on kyse enemmänkin vuorotyön rasituksesta + heikot nukkumiset + malttamaton kevään odotus täällä Pohjolan pimeydessä. Tänään se fiilis meinaan tuli. Laitoin soimaan Scandinavian Music Groupin Lupaus kesästä. Kyllä se sieltä tulee, talvi voitetaan taas ja tää tahmaväsymys samalla kertaa.

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä
samaa kuin sinä

lyrics: SMG - Lupaus kesästä












 -heidisusanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3