tiistai 24. tammikuuta 2017

Kiva päivä - onnen hurinoita


Vapaapäivä.

Takana kuusi vuoroa töissä, edessä yksi vapaa. Hoitoalan arkea, ei siinä sen kummempaa. Tämä vapaapäivä oli selkeesti oikein latauspäivä. Olin ollut ripotellen neljä iltaa ja kaksi aamua töissä, hirmu pitkä aika pienen taaperon arjesta. Oli tapahtunut, vaikka mitä, mistä mulle vielä 2,5 -vuotiaan tarinankerrontakyvyllä aukeni aika hassuja pieniä ikkunoita. Kivaa oli ollut, sen ymmärsin.

Nyt oli sylkkypäivä. Jatkuvasti pienet kädet ojentui kohti, "äidin sylkkyyn tulen". Ja niin syliteltiin, pusuteltiin ja halittiin. Tuli taas muistutus siitä noin kahdeksan kuukautta vanhan Tiitin vaiheesta, kun jatkuvasti oli pienet pullerosormet kiinni puntissa tai kaulassa. Katastrofi oli, jos äidin ois pitänyt vaikka kuumaa ruokaa päästä sekoittamaan. Silloinkin apinanpoika usein oli jossain kyljen reunalla roikkumassa. Voi pientä. Tänään ei ollut äidillä kiire. Olis voinut hurista onnesta vaikka viikon, kun toinen pitkästä aikaa oli koko ajan kainalossa. Huomasi, kuinka iso tyttö Tiiti jo on. Hellyydentankkaushetket on toki joka päiväisiä, viimeistään iltaisin pitää käpertyä jonnekin juttelemaan päivästä ja piippailemaan toisen nenänpäätä sormella. Päivällä usein jo leikit ja omat touhut tempaa mukaansa ja Tiiti kipittää tiehensä kesken äidin hellyyskohtausten. Onni on nyt ja tässä. Aika valuu välillä sormien välistä huomaamatta. 

Käytiin pulkkamäessä, tottakai. Ihmeteltiin jalkoja, jotka vajosivat lumen alle piiloon, jäähippuja männyn neulasissa ja kivien välistä kulkevia oksia. Lapsen näkökenttä on välillä kuin makrokuvaus kauneimmillaan. Kuinka pieniin yksityiskohtiin sitä kiinnittääkin huomionsa täydellisesti keskittyen. Kuinka yksi lumihiutale näkyy jokaista sakaraa myöten, kun lapsen kanssa sitä ihmetellään. Kuinka paljon maailmassa on värejä. Suurin rakkaus ja suurin opettaja on tuo pieni ihminen. Kuinka onnellinen hänestä olenkaan.


Syötiin yhdessä. Mikä ei valitettavasti ole meidän perheessä itsestäänselvyys. Niinkuin se ei ollut omassa lapsuudenkodissakaan. Vuorotyö asettaa omat mutkansa matkaan, mutta toisaalta sitten kun ollaan yhdessä, on ne hetket aina sitäkin mukavampia. Harvoin viitsii kukaan marista. Tiiti söi kokonaan mun tekemän ruuan, jes! Arjen onnistuminen. Mentiin päikkäreille ja tuhistiin liki pari tuntia kylki kyljessä. Pienet sormet pyöritti kiekuroita mun hiuksiin nukahtaessaan. Syy miksi vuosi sitten leikkasin tukan polkaksi, kun hiukset alkoi olla yhtä takkutukkoa. Nyt ei haitannut yhtään.

Herättiin ja herkuteltiin kakulla, jota isi oli edellispäivänä tehnyt. Jälkiruuaksi leipää. Joskus voi elää vähän Peppi Pitkätossu -päivää kenkiä tyynyllä heilutellen. Isi tuli kotiin ja sitten olikin taas iloinen puheensorina kun Tiiti kuvas meidän päivää. "Oli kiva päivä. Äiti pulkkamäkii, kovaa. Nyt mennään! Aarrekartta. Molla terve, oli  kuumetta. Ketulle lääkettä ja hakka. (=hakkarainen). Äitikulta. Nam kakkua. Isi, isi, katoooo!" Niin kova tohina, että lauseita ei juuri ehtinyt muodostua. Pikku Kakkosen jälkeen saunottiin. Tiiti viihty kylvyssä, mutta tuli hetkeksi väliin lauteillekin, kippisteltiin vesimukeilla. Saunan jälkeen kääriydyttiin pehmoisiin kylpytakkeihin ja sohvan nurkkaan. Iltapalaa ja vieretysten nukkumaan kahdeksalta. No, kumma että äiti nyt valvoo neljältä yöllä. Tiiti tuhisee isin kainalossa ja voin itsekin todeta:

Oli kiva päivä.

- heidisusanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3