10.1.2017

Blogata vai eikö blogata?



Uusi vuosi lähti liikkeelle vauhdilla. Ehdin ensimmäisenä päivänä sanoa ääneen, että toiveeni tälle vuodelle olisi saada töistä vakipaikka. Taisi juuri olla tähdenlento matkallaan, sillä toisena päivänä paikka minulle tarjottiin. Vuosi käynnistyi siis aika vauhdilla ja voi olla, että se antoi hieman turhankin paljon nostetta siihen, että kaikki on mahdollista tänä vuonna. Jostain syvältä kuitenkin lähtee tunne, tänä vuonna asiat on toisin.


Tänä vuonna uskallan tavoitella ja saavuttaa unelmia.










Voinko siis alkaa blogatakin? Tuo yksi unelma, jonka pienen äänen olen aina vaientanut aina sen hiipiessä mieleeni. Enhän minä nyt voi, osaa, riitä — johan siinä nyt itsensä ihan nolaisi. Ja nyt sanon että piupaut! On kova tarve kirjoittaa. Mistä? No kaikesta, mutta rajataan vähän. Onnesta sekä kipuilusta lapsiperhearjessa, kodista, kauneuden näkemisestä hetkissä, ja pysähtymisestä tärkeiden asioiden ja ihmisten äärellä. Viivy vierelläin. Juuri tänään tuli vastaan ihailemani ja arvostamani ihmisen blogikirjoitus, jossa hän kehoitti hakeutumaan niiden asioiden äärelle, jotka saa sinut tuntemaan hyviä ja onnellisia fiiliksiä. Otin tämänkin merkkinä.

Olen 26 vuotias. Elämäni miehen kanssa ystävystyin yli kymmenen vuotta sitten. Yhdessä vietettyjä vuosia on nyt kertynyt kuusi, joista naimisissa ollaan oltu kaksi ja puoli. Viimeksi mainittu on myös meidän pienen tyttären ikä. Häissä hän oli jo mekkoa kohottelemassa raskausviikolla 30, eikä kauaa sitten enää syntymänkään kanssa aikaillut, pieni paketti saatiin terveenä syliin jo viikolla 35. Nyt elämää ihmetellään taaperon matkassa. Välillä tunteet räiskyy, mutta onneksi vähintään yhtä suuret ovat ilon ja ihmetyksen hetket.












Työskentelen hoitoalalla. Työssäni perheet, inhimillisyys ja tunteet tulevat hyvin lähelle joka päivä. Työssäni kohtaan ihmiset paljaimmillaan, aidoimmillaan keskellä ainutlaatuista elämän tapahtumaa. Näen että elämän alku- ja loppupäässä on hyvin paljon samaa herkkyyttä, rehellisyyttä, kauneutta ja koskettavuutta. Osaatteko arvata, kumman pään olen valinnut omaksi sydämen työkseni?












Miltä kuulostaa? Luulen kyllä, että nyt on myöhäistä painaa jarrua. Olet lämpimästi tervetullut matkalle mukaan!


-heidisusanna

3 kommenttia:

  1. Seuraan. Hyvältä vaikuttaa! :)

    VastaaPoista
  2. onneksi päädyit kirjoittamaan. Sulla on aivan ihana blogi! -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Et arvaakaan, kuinka paljon sanasi mulle merkitsi! Teillä myös!:)

      Poista

Kiitos kommentista! <3